Luonnonfilosofian seura

Jouko Seppänen 18.12.2003

Hyvät luonnonfilosofit,

Taannoin kieltäydyin mielen arvoitusta koskevasta keskustelusta

kunnes kukin keskustelija ensin kertoo tai määrittelee mitä mielellä

ymmärtää tai tarkoittaa.

Klassikkojen käsityksiä on keskustelussa kyllä esitelty, mutta kukaan

ei ole vielä esittänyt omaansa tai yrittänyt itse ratkaista kysymystä.

Esitän tässä silti oman näkemykseni, vaikka epäilen, että useimmat

pitävät sitä liian yleisenä ja yksinkertaisena. Mutta on hyvä

muistaa, että mitään ei synny tyhjästä, mutta yksinkertaisesta voi

tietyin edellytyksin syntyä mielettömän mutkikasta ja ihmismielelle

käsittämätöntä.

Systeemi- ja mutkikkuusteoriat kuitenkin antavat mahdollisuuden

yksinkertaistaa mutkikkuutta, löytää mutkikkuuttakin koskevia yleisiä

ja universaaleja periaatteita - jatkoksi erityistieteiden jo

tuntemille klassisille ja moderneille ensimmäisille periaatteille ja

luonnonlaeille - joiden pohjalta mutkikkaita systeemejä koskevia

vielä avoimia kysymyksiä kuten elollisen ja tajunnan arvoitusta

voidaan lähestyä tieteellisesti.

Joulumieltä toivottaen,

Jouko Seppänen

'Luonto loi ihmisen omaksi kuvakseen

- itseheijastuminen universaalina periaatteena'

Miksi ihminen on sellainen kuin on? Uskontojen mukaan Jumala loi

ihmisen omaksi kuvakseen. Evoluutiobiologian mukaan elämän synty ja

kehitys maapallolla on sattuman satoa. Olisiko ihminen periaatteessa

voinut erilaisten sattumien johdosta kehittyä evoluution tuloksena

toisenlaiseksi?

Esityksessä osoitetaan, että niin teologit kuin biologitkin ovat

kumpikin yhtä lailla erehtyneet. Elämää ei luonut kukaan eikä se

syntynyt sattumalta vaan vääjäämättä itsestään luonnon

itseheijastuksena. Elämän kehitykselle ei ole mitään

ennakkosuunnitelmaa eikä se ole kehittynyt tunnettuihin muotoihinsa

sattumien vaan vääjäämättä luonnon itseheijastumisen tuloksena.

Kokonaan toinen kysymys on, miksi luonto (kreik. fysike, phusis,

luonto, phu, kasvaa, vrt. suom. puu) on sellainen kuin on, ja onko se

sellainen, jotta elämä ja tietoisuus voisivat syntyä ja kehittyä,

mihin ei tässä esityksessä oteta kantaa.

Esimerkkien valossa osoitetaan, että itseheijastuksen periaate koskee

yhtä lailla sekä elotonta että elollista luontoa. Elottoman ja

elollisen välinen raja on kuin veteen piirretty viiva, sillä

elollisen ensimmäiset periaatteet - itsentyminen, jäljentyminen,

kasvu, mutkistuminen ja muuntelu - uinuvat yksinkertaisissa

muodoissaan jo alkeishiukkas- ja atomifysiikan, kideopin ja

epäorgaanisen kemian ilmiöissä. Spontaani (lat. spondere, s, es,

oleva pond, paino, itseponnistava, itsestään tapahtuva) ja

katalyyttinen (kr. kata, alla + luein, liueta, katalyysi, aiheutus)

kemia synnyttävät kemiallista mutkikkuutta mutta eivät elämää. Elämä

käy loogisesti mahdolliseksi vasta itseensä palautumisen periaatteen

pohjalta, mikä tunnetaan kemiassa autokatalyysinä (kreik. auto, itse

+ kataluein), itseaiheutuksena.

Esityksessä tarkastellaan kemiallisten spontaanien, katalyyttisten ja

autokatalyyttisten reaktioiden loogisiesti ja algebrallisesti

yksinkertaisimpia mahdollisia muotoja ja osoitetaan

yksityiskohtaisesti, kuinka elämän synty on loogisesti mahdollista ja

fysikaalisesti ja kemiallisesti vääjäämätöntä, eikä vain sen synty

vaan myös sen itselisääntyminen, itsemutkistuminen ja itsemuuntelu,

ts. evoluutio (lat. evolutio, e, ulos + volvere, kiertyä, pyöriä),

itsekehitys.

Fysikaalista ja kemiallista elämää korkeammalle kehittyneissä

biologisissa elämänmuodoissa eli eliöissä ja lajeissa luonnon

itseheijastumisen periaate ilmenee niiden aineellisissa,

avaruudellisissa, ajallisissa ja mittakaavallisissa symmetrioissa,

muodoissa ja rakenteissa sekä niiden toiminnoissa, käyttäytymisessä

ja vuorovaikutuksissa luonnon ympäristön ja lajitovereiden ja muiden

lajien kanssa kaikilla vuorovaikutuksen (lat. interactio, inter,

keskenään + actio, vaikutus, toiminta, agere, aiheuttaa, ajaa, <

kreik. agein, ajaa, sanskr. ajati, ajaa, vrt. suom. ajaa) tasoilla.

Vaikutuksen (lat. effectus, e, ulos+ facere, tehdä, vaikutus, teho)

ja vastavaikutuksen (lat. contraeffectus, contra, vastaan, reactio,

re, uudelleen + agere, vaikuttaa) laki, joka fysiikassa tunnetaan

Newtonin mekaniikan kolmantena peruslakina, on universaali

luonnonlaki, yksi luonnon ensimmäisistä periaatteista, joka ei koske

vain mekaniikkaa, dynamiikkaa ja koko fysiikkaa, vaan myös kemiaa,

biologiaa, neurologiaa, psykologiaa, kieltä ja kulttuuria ja

ekologiaa. Muita ensimmäisiä periaatteita ovat

(1) säilymisperiaate eli aineen ja energian häviämättömyyden laki,

(2) energian hukkaantumisperiaate eli entropialaki,

(3) minimiperiaate eli energian tasanjakautumis l. ekvipartitiolaki,

(4) syyn ja seurauksen periaate eli kausaalisuuslaki.

Nämä periaatteet koskevat yhtä lailla elotonta kuin elollistakin

luontoa, mutta eivät ole vielä riittäviä selittämään elottoman ja

elollisen eroa. Siihen tarvitaan systeemiperiaatteita eli

systeemilakeja, jotka koskevat ja vasta voivat selittää monimutkaisia

vuorovaikutusilmiöitä ja kehityskulkuja, mutkikkuuden syntyä ja

kehitystä.

Luonnon järjestyksen korkeammilla tasoilla eli mutkikkaissa

järjestelmissä kausaalilaki ja vaikutuksen ja vastavaikutuksen laki

ilmenevät yhä mutkikkaampina ja mitä erilaisimpina itseensä

palautuvina ja itsemutkistuvina vaikutus- ja vuorovaikutusketjuina ja

-verkkoina, vuorovaikutusjärjestelminä (kreik. systeme, syn, yhdessä

+ stem, runko, osista muodostuva kokonaisuus).

Yksinkertaisimpia korkeampia itseheijastuksen ja itseensä

palautumisen muotoja ovat etenevä, jakautuva ja yhtyvä syy, itseensä

palautuva ja kiertävä syy ja vaikutus, ja näistä syntyvät tapahtuma-

ja kiertokulut eli

- (1) itsetoiminta (kreik. autoergon, autos, itse + ergein, toimia,

automathos, mathe, mieli, itsemieli),

- (2) itsesäätely (kreik. kybernein, ohjata, säätää, kybernetes,

perämies),

- (3) itsejärjestyminen (kreik. autoorganon, organon, järjestys),

itsejäljentymisen (kreik. autopoesis, poein, synnyttää, luoda, vrt.

suom. poikia),

- (4) itsemutkistumisen (lat. complicare, con, yhteen + plicare,

mutka, poimu, taive, autokompleksifikaatio) ja

- (5) itsemuuntelun (lat. diversus, di, kaksi, versus, suunta, kääntyä,

vrt. suom. verso, erilaistuminen, muuntelu, autodiversifikaatio).

Edellä mainitut mutkikkaita vuorovaikutuksia (lat. interactio, inter,

keskinäinen + agere, toimia) ja niiden keskinäisiä toinen toistansa

ja kokonaisuutta ehdollistavia ja kokonaisuuden osia ehdollistavia

vuorovaikutuksia koskevat periaatteet ovat universaaleja

systeemiperiaatteita, jotka koskevat kaikkia luonnonilmiöitä

riippumatta niiden aineellisesta tai energeettisestä perustasta.

Fysikaalisen perustan lisäksi systeemiset ilmiöt riippuvat

oleellisesti systeemin kausaalisesta rakenteesta, sen mutkikkuuden

laadusta ja vuorovaikutusten arkkitehtuurista. Tietyistä

kausaalirakenteista seuraa tiettyjä toimintoja ja laadullisesti ennen

näkemättömiä mahdollisuuksia eli kykyjä, kuten juuri elolliset

toiminnot ja kyvyt - jatkuva toiminta eli itse elämä, kasvu ja

kehitys, lisääntyminen, lajien kehitys ja erilaistuminen, ekologiset

suhteet, mielen ja älyn ilmaantuminen, kielten ja kulttuurien synty

ja kehitys, kulttuurievoluutio, mukaanluettuina mytologia, uskonnot,

filosofia, tiede, taide ja tekniikka.

Luonnon itsensä heijastamisen periaate ilmenee kaikilla ilmötasoilla.

Elollisten olentojen ainutkertainen yksilöllisyys ja minuus syntyvät

itseensä palautuvista kausaalisista kiertokuluista. Niiden muodot ja

symmetriat syntyvät, määräytyvät ja kehittyvät vuorovaikutuksessa

niiden elinympäristöjensä kanssa ja heijastavat niitä

itsejäljentyvinä, itsekasvavina, itsekehittyvinä ja itseoppivina

järjestelminä oman yksilöllisen ympäristönsä ja historiansa

moniulotteisina peilikuvina.

Luonnon itseheijastuksena syntyvät ja kehittyvät myös eliöiden,

eläinten ja ihmisen maailmankuva, tunto, mieli, tajunta, tietoisuus,

muisti, ajattelu, kieli ja toiminta ja edelleen ihmisen minäkuva,

itsetunto, itseaistinta, itsetajunta ja itsetietoisuus ja

itseajattelu sekä tietoisuus toisesta ihmisestä, toisen tunnosta,

mielestä, tajunnasta, tietoisuudesta, muistista, ajattelusta,

kielestä ja toiminnasta jne. periaatteessa loputtomana välittömästi

tai välillisesti itseensä palautumisen kiertokulkuna.

Näin olemme saaneet vastauksen kysymyksiin 'Mitä on elämä? ja 'Mikä

on elämän tarkoitus'. Vastaukset ovat yksinkertaisia. Elämä on

itseensä palautuva, itsejäljentyvä, itsejärjestyvä, itsemutkistuva ja

itsemuunteleva syy. Tarkoitus puolestaan on ihmisen mielen luoma

mielikuva ja käsitys omista pyrkimyksistään ja päämääristään, jotka

hän heijastaa luontoon ikäänkuin myös sillä, sen olemassalolla ja

kaikella tapahtumisella, olisi jokin tarkoitus, kenties elämän

syntyminen ihmisen kehittyminen.

Elottomalla luonnolla itsellään ei kuitenkaan ole mitään tarkoitusta

ainakaan siinä mielessä kuin ihmisellä. Ei voi olla, koska sillä ei

ole mieltä, joka loisi sille tarkoituksen. Mutta voimme kyllä

ajatella, että luonnon itseheijastamiskyky itsessään on eräänlainen

luonnon mieli, joka kaikessa tapahtumisessa synnyttää heijastuksia ja

kuvia itsestään, loputtomasti mitä erilaisimmissa muodoissaan,

mukaanluettuna ihminen ja hänen mielensä. Silloin myös luonto

itsessään on sekä elollinen olento että tiedostava mieli.

Hyvää Joulua ja Onnesllista Uutta Vuotta 2004!

T: Jouko S.
 
© 2007 - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy