Luonnonfilosofian seura

Kauko Piri 10.10.2000

Arvoisat ystävät,

uskaltaudun lyhyesti kommentoimaan olemiskeskustelua myös ei-paikalla olleena, kun kerran Antti-Veikko Perheentupakin, joka oli käsitellyt objekti-subjekti -problematiikkaa. Voitaisiinko ajatella, että objektit ja subjektit kohtaavat erilaisessa ajassa? Olisi siis luonteeltaan kahdenlaatuista aikaa:

A) Subjektiaika, tässä ja nyt, välitön tasavertainen molemminsuuntainen kohtaaminen olioiden, subjektien, välillä. (Vrt. esim. fysiikan lait: voima-vastavoima jne.)

B) Objektiaika, mennyt ja tuleva: spekulatiivinen, tulkintojen kautta välittyvä objektikuva mahdollisesta olleesta ja mahdollisesta tulevasta. Kun yritämme vaikuttaa "objektiin" olemme luoneet menneen objektiajan kautta kuvan "objektiivisesta todellisuudesta" ja haluamme tulevan potentiaaliajan - taas objektiajan - tapahtumiin mielemme mallinnoksen mukaista optimaalista vuorovaikutusta. Objektiaikaa voitaisiin kutsua myös "mahdolliseksi ajaksi", ja se on symmetrinen nykyhetken ympärillä, kuin ilma paikallaan olevan mutta silti eteenpäin lentävän nuolen ympärillä.

Objektiaika kaikkineen heijastuu subjekteihin vain ymmärtävän mielen luomuksina, kuin tunnetun luolavertauksen varjot.

Erilaisissa mielentiloissa huomiomme keskittyminen ajan eri komponentteihin vaihtelee. Filosofit havaintojeni mukaan suuntautuvat keskimääräistä enemmän objektiajan teoreettisiin pohdintoihin (tähän voin soveltaa myös introspektiota). Virkistävänä poikkeuksena voisin mainita ysätävämme Veikko Salovaaran, joka usein korostaa välitöntä kohtaamista.

Ehkä muilla eläinlajeilla kuin ihmisellä aika keskittyy keskimäärin enemmän subjektiiviseen olemiseen. Kivestä puhumattakaan - sehän vain on, nyt, ilman tulkintaa, ilman objektien hallintaa.

Kauko Piri

 
© 2007 - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy