Luonnonfilosofian seura

Kullervo Rainio 29.9.2000

Poimintoja Pentti Simolan alustuksesta "Olemassaolosta" LFS:ssa 28.8.2000:

"On olemassa enemmän tai vähemmän."

"Sellainen, mikä eroaa joukosta, on minulle enemmän olemassa."

"Samuutta voi olla enemmän tai vähemmän."

Aines voi vaihtua, mutta muoto ylläpitää samuutta, esim. kynttilänliekissä.

Vaikka aines ja muoto vaihtuvat, sisältö voi määrätä samuuden, esimerkkinä kirja.

"Muuttuva on heikommin olemassa kuin muuttumaton." Esim. aalto on heikosti olemassa.

Kahtena esiintyvän vahamöykyn samuus (olemassaolo?) vähenee välimatkan kasvaessa.

"Mitä yhtenäisempi esiintymä on, sitä enemmän se on olemassa, ja mitä itsenäisempi se on, sitä enemmän se on olemassa." (Esimerkkejä: YK heikosti, valtio enemmän, läänit heikosti, kunnat enemmän.)

Kokonaisuus: Biljardipallot kolmiomaisena ryhmänä pelin alussa; joukko: biljardipallot hajallaan pelissä myöhemmin. (Ilmeisesti esimerkki vahvasta ja heikommasta olemassaolosta.)

Luokka ja alkiot: Kun sanotaan: "Pallomainen kivi", silloin kivi on vahvasti olemassa. Kun sanotaan: "Kivinen pallo", silloin pallo on enemmän olemassa. Näin siksi, että luokka on vahvemmin olemassa kuin sen alkiot (jos olen Simolaa oikein ymmärtänyt tässä).

"Matemaattiset oliot ovat täsmällisiä ja muuttumattomia ja ovat siinä mielessä enemmän olemassa kuin muut."

Platon: Vahvin olemassaolo on ominaisuuksilla sinänsä. (Kasvatuksessa kehitettävä kykyä tajuta olemassaoloa.)

"Materiaalisella ei ole ajallista ulottuvuutta. Ajan ulottuvuus on vain tajunnassa." (Vahamöykky heikosti olemassa tajunnan ulkopuolella.)

On hyvä, että (arki)kielen käsitteet ovat laaja-alaisia, vaikka epätäsmällisiä. Tarpeen vaatiessa ilmaisua voidaan täsmentää lisäattribuuteilla. Täsmällisillä käsitteillä jouduttaisiin loputtoman monimutkaisiin ilmaisuihin. - Kun tieteessä kieli täsmentyy, se irtautuu todellisuudesta. Se tulee täsmällisemmäksi kuin "todellisuus itse".

Keskustelussa S. Albert Kivinen huomautti siitä, että alustus käsitteli vain "olemassaoloa jollekulle", ei olemassaoloa "sinänsä". Tässä on varsinainen ongelma.

Olemassaoloon "sinänsä" omaksuttiin keskustelussa lähinnä kantilainen kanta.

Keskustelusta minulla ei ole enempää muistiinpanoja, koska kuuntelu ja osallistuminen vaati kaiken huomioni.

Kommentteja:

Kokoavasti voisi sanoa "olemassaolosta jollekulle", että se on merkityksinä olemassaoloa. Tällöin sama ilmentymä voi olla olemassa merkitysten eri hierarkiatasoilla: Keskitasolla jokin voi olla olemassa "painomusteläiskinä" paperilla, siitä alemmille tasoille mennen molekyyleinä ja edelleen alkeishiukkasina, ylemmille tasoille mennen säännönmukaisina kuvioina, sitten kirjaimiksi tunnistettavina kuvioina, sitten jonkin kielen sanoiksi ja lauseiksi tunnistettavina grafeemoina, ja edelleen tekstin ymmärrettynä merkityksenä. (Olen toisessa yhteydessä - kirjassani "Vastaa minulle, maailma!" - esittänyt "alemman tason" merkitsevän sitä, että se esiintyy "viestinkantajana" ylemmille tasoille. Näin ymmärrettynä kysymys "olemassaolosta sinänsä" on kysymys siitä, onko olemassa "perimmäistä viestinkantajaa", ts. "merkityksetöntä olemassaoloa".)

Psykologian perusteella voidaan kiistattomasti sanoa, että olemassaolo jollekulle on olemassaoloa tajunnassa tajunnankokonaisuudesta jäsentyneenä merkityksenä. ("Vahvasti olemassaolevaa" on tällöin tietoisuuden nykyhetkeen fokusoitu maailma, kulloinkin relevantit asiat. Muu on taustaa, heikommin olemassaolevaa, mutta olemassaolevaa kuitenkin, koska se on nostettavissa tietoisuuteen - joko yksilön itsensä kuvittelukyvyn toimesta tai toisen avulla hypnoosissa!)

Ja nyt filosofiaan, ts. kysymyksiin, mitä periaatteessa voi olla, mitä ei. (Filosofiahan tarkastelee paitsi Luojan luomaa myös Luojalta unohtuneita asioita.)

Voiko olla "merkityksetöntä olemassaoloa"? Ei ihmistajunnassa, ei minun eikä muiden. Tosin voi olla sellaista, joka on olemassa yhdelle, mutta ei toiselle, paljonkin.

Kysymys kuuluukin: Voiko olla olemassa sellaista, mikä ei esiinny merkityksinä missään tajunnassa? Jos tarkoitetaan nyt olemassaolevia ja tähän asti olemassaolleita tajuntoja, silloin vastaus on ilmeisesti periaatteessa "kyllä", sillä on mahdollista, että tulevaisuudessa esiintyy tajuntaa, jolle tuo meille merkityksetön (ja siis ei-olemassaoleva) on olemassaolevaa.

Mutta kaikki tämä on triviaalia. Sen sijaan voimme kysyä, voidaanko ajatella olevan absoluuttisesti merkityksetöntä olemassaoloa, sellaista, millä ei olisi merkitystä missään tajunnassa.

Erilaisista lähtökohdista tullaan nyt erilaisiin vastauksiin. - Ensiksikin reduktionististen materialistien kanta (Patricia Churchland y.m.), jonka mukaan tajuntaa ei ole. Loogisesti tästä seuraa, että kaikki on vailla merkityksiä, merkityksetöntä.

Jos käytämme tajunta-käsitettä tavanomaisessa merkityksessä, kuten ihmistajunnasta, tuskin voimme olettaa, että kaikki olemassaoleva olisi tajuntamme tulkittavissa. Siis olisi olemassa merkityksetöntä olemassaoloa. Mutta jos jokin on "tavanomaiselle tajunnalle" merkityksetöntä, voidaanko sitä aukottomasti pitää absoluuttisesti merkityksettömänä. Eikö se olisi perusteetonta liioittelua. Jotta tuo jokin olisi siis jollakin tavalla merkityksiä sisältävää, vaikkakaan ei meille, olisi oletettava mahdolliseksi tajunta, jossa kaikki tuo esiintyisi merkityksinä, vaikkakaan me emme sitä pysty tulkitsemaan merkityksiseksi - emme ylipäänsä tulkitsemaan.

Se käsitys, mikä ainakin minulla on ihmisestä rajallisena olentona, vaatii omaksumaan viimeksi mainitun kannan. Se muistuttaa jotenkin Berkeleyn kantaa.

Lopetan tässä vaiheessa, kun totean, ettei minulla ole aavistustakaan siitä, mihin tämä sofistiikka johtaa...

Kullerevo Rainio

 
© 2007 - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy