Luonnonfilosofian seura

Paul Talvio 26.10.2000

Arvoisat luonnonfilosofit.

Oppimisesta

Tietokoneen muistissa on joukko tietoja (tiedosto, tietokanta) ja joukko päättelysääntöjä (ohjelmia). Osa päättelysäännöistä tutkii tilannetta koko ajan ja ratkaisee mikä muu päättelysääntö pitäisi mahdollisesti käynnistää (käyttöjärjestelmä). Osa tilanteista on ”sisäisiä”. Sisäisen tilan muutos on kytketty tietokoneen sisäiseen kelloon. (Tästä johtui huoli vuodenvaihteen 2000 mahdollisista tietokoneongelmista.) Ulkoisen tilan taas muuttaa tietokoneen käyttäjä nappuloillaan tai joku teknillinen anturi.

Ohjelmoija on määritellyt päättelysäännöt ja tietokannan sekä sen miten tietokanta täydentyy. Tavallinen ”tyhmä” tietokone ei muuta päättelysääntöjään. Tällaisia ”tyhmiä” koneita ovat melkein kaikki ns. asiantuntijajärjestelmätkin. Tekoäly- eli AI-kone sen sijaan voi muuttaa päättelysääntöjään ”kokemuksensa” perusteella. Miten tällainen ”kokemus” syntyy?

Voidakseen päätellä, että päättelysääntöä on muutettava, koneella täytyy olla kriteeri sille milloin päättelysääntö on hyvä milloin huono.

Katsotaanpa mitan eläin oppii. Komennan koiraa ”paikka”. Kun koira asettuu vireeni siten kun olen määritellyt ”paikan” annan sille namin. Ellei asetu läpsäsen piiskalla. Koira oppii hyvin pian mikä päättelyn tulos ääniaistimuksesta ”paikka” on palkitseva mikä rankaiseva. Koiralla on luonnon antama biologinen rakenne, joka kokee miellyttäviä ja epämiellyttäviä tuntemuksia.

Entä kone? Miten kone voi erottaa palkitsevan rankaisevasta? Kone ei voi kokea minällään mitään hyvää eikä pahaa. Se on vain epäorgaanista ainetta (ainakin toistaiseksi) ja elektronien vipinää. Koneella täytyy siis olla päättelysääntö, jonka avulla se kokeilee onko tulos palkkio vai rangaistus. Oppiakseen uusia päättelysääntöjä koneella siis pitää olla valmiina päättelysääntöjä, jotka määrittelevät milloin ja miten uusia päättelysääntöjä tehdään. Näiden päättelysääntöjen pitää olla muuttumattomia perusohjelmia. Jos nimittäin kuvittelemme, että niitäkin pitäisi voida muuttaa, niin pitäisi taas olla kokoelma päättelysääntöjä, joilla päättelysääntöjen muuttamisen päättelysääntöjä muutetaan. Näin joudumme loputtomaan regressioon, joten lopulta huipulle on pantava jotain muuttumatonta. Joku voi nyt sanoa, että voidaanhan huippuakin muuttaa takaisinkytkennän avulla. Mutta entä sääntö, jolla takaisinkytkentä huomioidaan? Jokin perusviisaus koneelle on annettava ulkopuolelta. Täysin omaehtoista oppimista koneella ei voi olla. Ihminen siis päättää mikä koneesta on hyvää mikä pahaa.

Mutta voiko koiralla? Periaatteessa koira voi tietysti valita kummin päin tahansa namin ja piiskaniskun välillä. Se voi päättää, että se haluaakin piiskaniskun mieluummin kuin namin. Se voi toimia luonnon ”ohjelmoijan” siihen lataaman ”perusviisauden” vastaisesti, jos sillä on vapaa tahto. Koiralla ehkä ei ole vapaata tahtoa mutta ihminen kyllä voisi toimia näinkin päin. (Kun meni onneton syömään paratiisissa sen omenan. Niille, jotka muistavat jotain esitelmästäni ”Mestarisuorittaja” huomautan, että koiralla ja koneella on vain ”Minä 2”, kun taas ihmisellä on sekä ”Minä 2” että ”Minä 1”.)

Koska en ole enää kohta kymmeneen vuoteen joutunut seuraamaan AI-koneitten kehitystä, niin käsitykseni niistä saattaa olla vanhentunut. Siksi toivonkin, että alan asiantuntijat ( esim. Jouko Seppänen) kommentoisi yllä olevaa.

Terv. Paul Talvio

 
© 2007 - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy