Luonnonfilosofian seura

Veikko Salovaara 21.10.2000

Kullervo Rainio
Pyysit 20.10. kommentteja Studia Generaliasta: Kohonen ja Saariluoma,
Ihminen ja kone, 19.10.2000. Yritän saada aikaan jotakin.

Tilaisuus oli innostava. Saimme liuskan verran esittelytekstiä kummaltakin
jo ennakkoon. Yritin tehdä muistiinpanojakin. Onnistui heikohkosti.
Saariluoman osalta jotakin. Kohosen jätän toiseen kertaan

Saariluoma lähestyi koneen ja ihmisen oppimisongelmaa kognitiotieteen
suunnasta, kuinkas muuten. Hän tarkasteli asiaa
tiedonkäsittelykapasiteetin, tiedon esitysmuodon ja tietosisällön kannalta.
Ihminen kykenee samanaikaisesti pitämään mielessään 4-7 erillistä
tietoyksikköä. Tietoyksikön koko voi kyllä vaihdella (kirjain tai
monikirjaiminen sana; sana on nyt yksikkö) Koneella ei tällaisia
kapasiteettirajoituksia ole. Esitysmuodon osalta Saariluoma viittasi
siihen, että ihminen käsittelee helpommin kuvallisia tietoa kuin symboleja.

Tietosisältö oli mielenkiintoisin näkökulma. Koneelle mielekkäät ja
mielivaltaiset merkkijonot ovat samanarvoisia, ellei ihminen anna
tulkintasääntöjä. "Koneet eivät periaatteessakaan kykene omin voimin
selviämään mielekkään ja mielettömän erottelusta ilman ihmisen apua. Sen
vuoksi ne oppivatkin eritavoin kuin ihminen."

Saariluoma totesi, että ihminen ajattelee koko ajan jotakin. Vuorovaikutus
ympäristön kanssa johtaa ihmisen havaitsemaan (näkemään) jotakin. Ihminen
mieltää näkemänsä ja tästä tulee merkityssisältö. Tulkinta = merkitys +
mieli ja syntyy merkitysrepresentaatio.

Saariluoma puhui mielekkyysperiaatteesta todeten, että ihmisen oppiminen on
mielekkyysjärjestelmien oppimista. Tämä on koneelle mahdoton tehtävä.
Mielekkyys vaatii aina ihmisen tulkinnan. Emme pysty käsittelemään
todellisuutta jonkin formaalin järjestelmän avulla. Ihmisellä on sellaisia
ulottuvuuksia, jotka eivät sisälly formaaleihin järjestelmiin. IHMINEN EI
OPI NIINKUIN KONE!

En yritäkään referoida käytyä keskustelua. Esitin itsekin pienen
aktuaalisuutta koskeneen kysymyksen. Illalla kotiin tultuani innostuin
laajentamaan kysymystäni ja kirjoitin saman tien Saariluomalle
sähköpostikirjeen ja sain siihen vastauksenkin. Pistän kirjeenvaihdon
liitteeksi siltä varalta että olet siitä kiinnostunut.

Veikko Salovaara

Veikko Salovaara 19.10.2000

Professori Pertti Saariluoma,

Kiitos tämäniltaisesta Studia Generalia alustuksesta ja keskustelusta: Ihminen ja kone. Oppiiko ihminen kuin kone?

Olen se kaljupäinen ikämies, joka esitti kysymyksen aktuaalisesta todellisuuden kohtaamisesta ja sen roolista merkityssisältöjen ja mielekkyysperiaatteen suhteen erityisesti meidän virtuaalisuutta korostavassa kulttuurissamme. Rohkenisin tässä hieman laajentaa huomautustani. Kirjoitan tätä paljolti itseäni varten, joten en pahastu vaikka ette vastaisikaan.

Ensin pieni maailmakuvallinen katsaus. Minulle maailma ja elämä on sidottu ja sulkeutuva vuorovaikutusjärjestelmä. Jokainen mukaan kelpuutettu olio on onnistunut luomaan sellaisen tavan osallistua vuorovaikutuksiin, että se toteuttaa riittävässä määrin vuorovaikutussysteemin sen eksistenssille asettamat ehdot. Se on lukemattomilla input ja output relaatioilla sidottu ympäristöönsä (kaaosta muistuttava äärimmäisen monimutkainen järjestys). Relaatioiden on esimerkiksi ekosysteemissä oltava sellaisia, että systeemi kestää ne. Olion on saatava mm. ja erityisesti tarvitsemansa vapaa energia (entropian voittamiseksi) luvallisella ja mahdollisella tavalla. Olion oman sisäisen toimintatavan (putput) on oltava sellainen, että olio pystyy eksistoimaan. Systeemi on siis harmonisia vuorovaikutuksia ikuisesti tavoitteleva: Sen dynamiikka (evoluutio) syntyy harmoniassa esiintyvistä puutteista - samalla tietenkin uusia yrittäjiä ilmaantuu testiin. Jokainen osallistuva olio on siis eräänlainen kuvaus siihen kohdistuvista eksistentiaalisista ehdoista; olio on ympäristönsä viestinnän funktio.

Ihminen on periaatteessa yksi oliolaji muiden joukossa ja samojen eksistentiaalisten ehtojen alainen. Ihminen tosin kumuloi tietoa ja valmistaa yhä merkillisimpiä välineitä. Näillä ihminen manipuloi ympäristöään ja luo monokulttuurista hyväksikäyttöä. Tieteisuskovainen ihminen uskoo ihmisen tieteellis-teknisen toiminnan kykenevän luomaan loputtomasti uusia mahdollisuuksia luonnonympäristön manipuloimiselle. Tämä on tämänhetken valtauskonto ja fundamentalismi. Me muut näemme elämään suostumisen ja sopeutumisen strategian oikeana.

Olkoon näiden uskomusten laita miten hyvänsä, ihmisen kohdalla elämä on aktiivisen ja vastuullisen oppimisen haaste. Oppimateriaali saadaan todellisuuden kohtaamisissa. Ihmisen aikakäsitys on laajentunut: mennyt ja sen sekä taito, aktuaalinen nykyhetki kokemuksineen ja elämyksineen, tulevaisuus pelkoineen ja toiveineen sekä vastuineen. Aktuaalinen todellisuuden kohtaaminen on oleellinen piste aikajanalla. Aikajanan pidentyminen on kuitenkin hämärtänyt aktuaalisuutta. Aikaisemmat merkityssisällöt ja niitä koskevat järjestelmät ehdollistavat nykyhetken aktuaalisuutta - ne virtualisoivat sitä. Samoin taitaa käydä tulevaisuuden odotusten, visioiden yms. kanssa. Jotkut näkevät että ihminen on hyvää vauhtia menettämässä aktuaalisen kokemuksen kokonaan. Suoranaiset virtuaalimaailmat voittavat maailman, osittain vallan manipuloinninkin välineinä. Tästä olen huolissani ja erityisesti siksi, että näen eksistenssin oikeutuksen keskittyvän aktuaaliseen elämään suostumiseen ja sopeutumiseen alistamisen ja hyväksikäytön asemesta.

Mainitsemanne mielekkyysperiaatteen haluaisin nähdä myös ja erityisesti eettisenä haasteena. Se koskee vuorovaikutussysteemin vaatiman harmonian kuvausta. Se on itse asiassa harmoniaa koskeva rationaliteetti. Lisäksi ajattelen., että minätietoista ihmistä luonnehtii eräänlainen pyhyyden kaipuun. Jokainen meistä on filosofi, joka pohtii minuuttaan ja eksistenssiään. Tähän eksistentiaaliseen pohdintaan liittyy hyvän ja pahan, oikean ja väärän ongelman pohdinta. Nämä saavat ravintoaan erityisesti aktuaalisissa kohtaamisissa koetun lähimmäisyyden avulla. Asetan toiveeni eksistenssifilosofiaan ja esimerkiksi Martin Buberiin (Minä - Sinä kohtaamiset, joissa syntyy yhteys ja ikuinen Sinä on läsnä tai Emmanuel Levinasiin (ennen rationaalisen ajattelun alkua minä saatan yhtäkkiä nähdä Toisen ja samalla oivaltaa, että minulla on oikeus olemassaolooni vain olemalla tuota Toista varten).

Saattaa olla niin, että meidän kohtaamisemme jakautuvat kahteen ryhmään: toisaalta kohtaamiset ympärillä olevien toisten olioiden kanssa ja toisaalta transsendenssi. Joidenkin mielestä transsendenssin maailma ihmisen mielessä on suljettu vaikkakin äärimmäisen syvä. Joidenkin toisten mielestä transsendenssin maailma on avoin ja mahdollistaa kohtaamisen absoluutin, Elämän itsensä, perimmäisen todellisuuden, Jumalan kanssa. Transsendenssi, meditaatio, meditatiivinen rukous ... tuo aivan uusia ulottuvuuksia mielekkyysperiaatteen määrittelyyn.

Haluan vielä lopuksi ja jo aiempaan viitaten todeta, että ihminen syntyy kohtaamisissaan niiden laadun mukaan. Akateemikko Kaila sanoi kerran, että ihminen syntyy perimänsä mukainen mahdollisuuksien kirjasto mukanaan, Kohtaamiset sitten aktivoivat tietyt osat tästä kirjastosta muiden osien jäädessä piileviksi. Lapsuuden aika on tässä prosessissä keskeisen tärkeä. Lapsi on ilmeisesti voittopuolisesti aktuaalisesti läsnä. Aktuaalisuuden laatu on tässä tärkeä. Lapsen aktuaalisuuden virtualisointi tuntuu pelottavalta ajatukselta. Voidaan tietenkin väittää, että hyvin suunnitellut ja taitavasti valmistetut virtuaalikuvat voivat olla hyödyllisiäkin. Osaammeko valmistaa hyviä virtuaalikertomuksia? Entä tarkoituksellinen manipulointi? Miten valmiiksi visualisoidut ja mielikuvituksen liikettä rajoittavat virtuaalisadut vaikuttavat?

No, tällaisen huitaisun sain aikaan tässä myöhäisellä iltapuhteella. Kuten aluksi jo totesin, teen tällaisia papereita järjestääkseni ajatuksiani. En siis edellytä vastaustanne, mutta olisin siitä tietenkin imarreltu ja iloinen.

Teidän

Veikko Salovaara

 
© 2007 - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy